Petition against the merging of Ionospheric Physics, Space Climate and Astronomy Research Units at the University of Oulu

Comments

#2

Dekaanille ja tiedekuntahallitukselle: Olette hoitaneet päätöksenteon todella tökerösti, salassa ja teennäisen kiireisesti, ja jättäneet kuuntelematta aiheeseen liittyviä asiantuntijalausuntoja, opiskelijoita ja henkilökuntaa! Päätöksen laillisuus on itsessään jo kyseenalainen, eikä päätökselle löydy järkiperusteita. Hävetkää!

(Oulu, 2018-06-17)

#15

Tällaista on päätöksenteko Oulun yliopistossa: kesäloman aikana salakavalasti opiskelijoiden selän takana ja vielä vastoin työryhmän perusteellisen selvityksen suosituksia. Saisitte hävetä.

(Oulu, 2018-06-17)

#56

Tähtitiedettä opetetaan kunnon erillisenä aineena enää parissa oppilaitoksessa Suomessa, mutta silti sen suosio ja kiinnostus sitä kohtaan on parhaillaan hyvässä kasvussa sosiaalisen median, internetin ja median myötä. Sekä tähtitiede että nämä lähiavaruutta tutkivat tieteet näkevät varmasti kasvua vielä tulevaisuudessakin. Niiden yhdistäminen olisi erittäin lyhytnäköinen ratkaisu.

(Oulu, 2018-06-17)

#71

Päätös näyttää olevan suoraan ristiriidassa tuon raportin kanssa ja on hyvin vaikea nähdä mitään syytä tälle päätökselle.

(Oulu, 2018-06-17)

#94

Mielestäni tähtitieteen ja avaruusfysiikan tutkimus säilyisi korkeatasoisena Oulun yliopistossa, kun molemmat alat jatkavat itsenäisinä tutkimusyksiköinään.

(Oulu, 2018-06-17)

#157

Tehdään periaatteessa päätös ja perustetaan työryhmä etsimään perustelut päätökselle. Kun tulos ei ole haluttu, niin vedetään ruksi työryhmän raportin ylle ja mennään alkuperäisen päätöksen mukaan. Jos tämä ei ole esimerkki huonosta hallintokulttuurista, niin sitten ei mikään.

(Oulu, 2018-06-18)